maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pienin askelin eteenpäin

Mistä voi aloittaa jos on mennyt solmuun?

Selvityksestä.

Päätin aloittaa selvittämään jollain helpolla ja lohduttavalla. Tyynyllä. Isoäidin tyynyllä.

Ja siihen tarvitaan vanha ryijy, esimerkiksi seinäryijy kelpaa hyvin. Sellainen kapea ja pitkä.

Ommellaan sivuista kiinni, taakse/sisälle jää luukku samoin kuin tyynyliinassakin on. Siitä tyyny sisälle.


Valmista. :)

Ompelu ei tuottanut kovin iloa, mutta tyyny on kyllä ihana.
Lisäksi sain ystävältä kirjan. Se on Gretchen Rubinin Onnellisuusprojekti.


Aion lukea tätä nyt uusi tyyny kyljessä ja miettiä seuraavaa omaa onnellisuusprojektiani. Onko se puutarhaan liittyvää? Vai kenties joku ompelus, voisiko se jo onnistua? Vai kirjan päähenkilön tavoin jotain henkisempää? Uusia ompeluystäviä ja iloisempaa mieltä?

Pian selviää myös miten puutarha on talvehtinut. Joissakin viimekesän istutuksissa näkyy jo lupaavia hiirenkorvia, toiset taas ovat vielä kamalan ruskeita ja kuivahtaneen näköisiä. Jäämme odottamaan kuinka käy. 
Iloista orastavaa kevättä lukijoille, kiitos kun käytte kommentoimassa ja seuraamassa, vaikka välillä onkin hiljaisempi tempo täällä. Kommentit lämmittävät mieltä joka kerta! Olette ihania!

Epäonniset housut

Hei pitkästä aikaa. Epäonnisen puutarhurin elämään on ilmaantunut puutarhanhoitoakin isompi epäonni, nimittäin keltaisten housujen aiheuttama totaalinen ompeluongelma. 

Antakaahan kun kerron enemmän.

Ostin ihanaa Noshin keltaista joustofarkkua jo ennen Joulua. Rupesin työstämään siitä isointa ja kunnianhimoisinta projektia tähän asti, nimittäin farkkuja! Kanttauksineen kaikkineen. Napinlävellä! Monilla taskuilla. 

Tein tarkkaa työtä.


Taskuista tuli hyvät.


Vyötärökaitale onnistui. Samoin vyönlenkit.


Etupuolelle rennot jättitaskut, jotka asettuivat hyvin.


Vetoketju oli hankala, mutta onnistuin siinäkin!

 
Nappi löysi paikkansa.


Samoin napinläpi. No se ei ehkä ole maailman kaunein, mutta toimii kyllä hienosti.


Farkuista tuli kertakaikkinen menestys!


Olin valtavan tyytyväinen pakerruksen lopputulemaan.
Kokonaiset HOUSUT! Minun itse tekemät!
Lopulta valmiit ja täydellisen hyvät.
Mutta...


Saaja ei tykännytkään housuista.

Koko valtaisa projekti valui hiekkaan.

Itse en voi housuja käyttää kun tein ne toisen mitoilla. En myöskään raaski paloitella niitä uudestaan enkä varsinkaan henno antaa ensimmäisiä farkkujani pois kierrätykseen tai konttiin.

Farkut istuvat ompelupöydällä syyttävän näköisinä: tee jotakin meille! 
Mutta mitä? En kykene koskemaan ompelukoneeseen ennenkuin saan farkkujen ongelman ratkaistuksi. Piilotanko ne kellariin ja unohdan muutemaksi vuodeksi sinne? Ratkonko vain lahkeet ja teen niistä hameen, jota en itsekään ikinä saa käytettyä, kun epäonnistuminen kalvaa? Ystävä ehdotti että poltan ne pääsiäiskokossa, mutta sehän olisi ollut suorastaan pyhäinhäväistys. Polttaa nyt ensimmäiset farkkunsa. Ilman että niitä on koskaan käytetty! En pysty siihenkään.

Varautukaa siis odottamaan, sillä tämä ompelujumi ei näy helpottavan hetkessä.

Onneksi on pian jo kevät; rairuohoa, multaa ja kaksi pientä tomaatintainta kiikkuvat ikkunalaudalla. Ja vähän kesäkukkiakin on jo kylvetty itämään. Niistä enemmän tuonnempana.

Mutta ompelu, se on jäissä kuin talvinen järvi konsanaan. Laittakaahan viestiä miten löytää kadonnut ompelun ilo?