Samoin ompelussa pääsee samaan tai samankaltaiseen lopputulokseen monia eri teitä. Varmaankin eniten käytetty lapaskaava, jossa on kolme palaa ja sauma kämmenen halki löytyy helposti nettiä selaamalla. Edellisessä lapaspostauksessa kokeilin yhdellä sivusaumalla olevaa lapasta, jonka peukalo tulee toiseen sivuun tehtyyn aukkoon. Lapasista tuli hyvät. Miksi siis yrittäisin keksiä vielä uuden kaavan?
Huvin vuoksi? Ehkä niin. Tai harjoituksen kannalta. Tai koska kaava vain pulpahti päähän ja vaati päästä käyttöön :)
Tässä siis sekä kaavakokeilu että ohje siihen. Apuna käytin isomummon neulomusta. Kangas Verson puodin joustofroteeta.
Leikataan ensin lapasen tai käden tai kädesta piirretyn kaavan avulla yläreuna kankaasta kaarelle. Muista jättää saumanvarat.
Käännetään ja leikataan toinen puoli symmetrisesti. Tässä kohtaa on hyvä miettiä miten pitkän ranneosan haluaa lapasiin ja leikata pituutta sen mukaisesti.
Sitten käännetään tämä pala vielä alaspäin ja leikataan seuraavan malliseksi koko pala:
Näin. Tällä lailla tulee koko kaksinkertainen lapanen samasta palasta. Ranteen kohdalta voi kaventaa hiukan jos haluaa istuvamman.
Ja sitten peukalon kimppuun:
Leikataan kaksinkerroin olevan kankaan keskelle peukalon tyveen asti viilto.
Sitten toinen. Ja muotoillaan peukalon mittaan. Tee mieluummin reilun iso, sitä voi kaventaa sovituksessa.
Sitten leikataan saman mittainen ja levyinen soiro reiän kohtaan:
Toinen lapanen leikataan samoin.
Ja ommellaan kiinni.
Ensin pitkä soiro peukalonpäästä toisen peukalon kärkeen asti.
Näin. Tässä kohtaa kannattaa sovittaa käteen peukaloa, jolloin sitä voi lyhentää tai kaventaa jos tuntuu liian isolta. Huomaa että toinen kerros tulee vielä alle, joten peukalo ei saa olla liian tiukka.
Sitten ommellaan ympäri oikeat puolet vastakkain koko homman ympäri, muista jättää kääntöaukko.
Noin.
Käännetään oikein päin:
Ja sitten vaan kääntöaukko kiinni ja käännetään sisäkkäin niin lapanen on valmiiiiiiiiiiis!
Toinen ommellaan samaan tapaan.
Tällaiset niistä tuli. Olen kyllä tyytyväinen, ihan on passelit :) Pääsevät käyttöön.
Sinäpä olet ollut aikaansaava, monta postausta oli näkemättä :) Kivoja lapasversioita ja se pussukka oli kertakaikkkisen suloinen :)
VastaaPoistaKiitos <3 Nyt on hyvä draivi päällä ompelusten suhteen.
PoistaNää on hienot :)
VastaaPoistaTämä vaikuttaa tosi hyvälle ohjeelle, kivat lapaset ainakin tuli! Ja edellisen postauksen mekosta tykkäsin kanssa.
VastaaPoistaTässäpä löytyi kiva ohje lapasten toteutukseen! pitääkin vielä tätä kokeilla jos saisin sopivat :)
VastaaPoista