maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pienin askelin eteenpäin

Mistä voi aloittaa jos on mennyt solmuun?

Selvityksestä.

Päätin aloittaa selvittämään jollain helpolla ja lohduttavalla. Tyynyllä. Isoäidin tyynyllä.

Ja siihen tarvitaan vanha ryijy, esimerkiksi seinäryijy kelpaa hyvin. Sellainen kapea ja pitkä.

Ommellaan sivuista kiinni, taakse/sisälle jää luukku samoin kuin tyynyliinassakin on. Siitä tyyny sisälle.


Valmista. :)

Ompelu ei tuottanut kovin iloa, mutta tyyny on kyllä ihana.
Lisäksi sain ystävältä kirjan. Se on Gretchen Rubinin Onnellisuusprojekti.


Aion lukea tätä nyt uusi tyyny kyljessä ja miettiä seuraavaa omaa onnellisuusprojektiani. Onko se puutarhaan liittyvää? Vai kenties joku ompelus, voisiko se jo onnistua? Vai kirjan päähenkilön tavoin jotain henkisempää? Uusia ompeluystäviä ja iloisempaa mieltä?

Pian selviää myös miten puutarha on talvehtinut. Joissakin viimekesän istutuksissa näkyy jo lupaavia hiirenkorvia, toiset taas ovat vielä kamalan ruskeita ja kuivahtaneen näköisiä. Jäämme odottamaan kuinka käy. 
Iloista orastavaa kevättä lukijoille, kiitos kun käytte kommentoimassa ja seuraamassa, vaikka välillä onkin hiljaisempi tempo täällä. Kommentit lämmittävät mieltä joka kerta! Olette ihania!

2 kommenttia:

  1. Onpas muuten todella hyvän värinen tyyny! Kaikki aikanaan, kyllä se sieltä intokin löytyy vielä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli hyvä tyyny. Ryijyssä on hienoa myös se, ettei se kerää karvaa kotieläimistä, niinkuin osa kankaista kerää.

      Poista