maanantai 27. heinäkuuta 2015

Kurkistus puutarhaan

Viimevuonna syksystä kellastunut pikkupuu ei mennyt talven yli. Siispä puutarhuri laittoin toisen pikkupuun tilalle.


Viimevuotiset kirsikat ilostuttivat tekemällä hedelmiä!! Hyvää :)



Niinpä puutarhuri istutti myös pari uutta hedelmäpuuta. Ei ole tarvinnut kovin kastelusta tänä kesänä huolehtia, kun on ollut niin sateista.




Ja kärhön.


Ja vähän muutakin!




Muutema vuosi takaperin mummolaan perustettu ahomansikkaviljelmä tuotti ison sadon lasten iloksi.


Tänä vuonna kasvihuoneessa majailee ostotaimia ja ihan hyvältä näyttää.




Viiniköynnös talvehti hyvin saunalla! 


Ilmassa on jo ajoittain ihan syksyn tuntua. Toivotaan kuitenkin lämmintä loppukesää ja pitkää syksyä jotta tomaatit ja kurkut ehtisivät kypsyä.


2 kommenttia:

  1. Sinulla onkin tulossa kesäherkkuja siellä! Ihania kukkaistutuksia. Meillä tomaatit eivät tästä kesästä tykänneet. Yhtään raakiletta ei ole tullut ja näyttää pahasti siltä, että kuolevat raasut. Yleensä olemme saaneet hyvän sadon. ps. Blogissani olisi sinulle haaste

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä onkin ollut vähän erilainen. Olen kuitenkin raakileiden suhteen vielä toiveikas! Voi harmi jos sinun tomaatintaimille on käynyt köpelösti. Säälle ei oikein mahda mitään ;) Kiitos haasteesta, pahoin kyllä pelkään että aika ei riitä. Näitä on näköjään nyt paljon liikkeellä.

      Poista